BEHIND THE COMPUTER

B3 Nimeni on siis Paula ja asun Vesilahdessa. Olen kirjoittanut blogia jo monta vuotta, mutta blogi on vaihtunut neljä kertaa ja väliin on mahtunut pieniä taukoja. Blogin kirjoittamisen syy on lähinnä kuvien julkaiseminen. Pidän valokuvaamisesta, mutta en kuitenkaan halua kaikkia kuvia laittaa Facebookkiin tai Instagramiin. Tämä blogi oli ensin pelkkä kuvablogi, mutta nykyään tykkään kirjoittaa vähän tekstiäkin.

Pelaan lentopalloa. Tällä hetkellä kuntoutan olkapäätäni, joka on ollut aika pahassa kunnossa muutaman kuukauden ajan. Pelaan joukkueissa Vesilahden Visa sekä Rantaperkiön Isku. Muita harrastuksia lentopallon ja bloggaamisen lisäksi on perus lenkkeily sekä kuntosali.

Teen lastenohjaajasijaisuuksia eräässä koulussa, jonne pääsin siskoni kautta. Tulevaisuuden ammattihaaveeni on lastentarhaopettaja, joten tuo sijaisen työ on minusta oikein hyvää kokemusta sekä tykkään siitä erittäin paljon! En siis opiskele tällä hetkellä missään, sillä pisteeni eivät riittäneet kevään yhteishaussa toivomaani paikkaan. Kävin korottamassa ylioppilaskirjoituksissa syksyllä kaksi ainetta, ja keväällä menen korottamaan vielä yhden. Toivottavasti saan tarpeeksi pisteitä, että pääsen kevään 2014 yhteishaussa kouluun, joka oli toisena hakutoiveissani. Ainiin, jos jollekkin jäi epäselväksi niin olen siis valmistunut ylioppilaaksi keväällä 2014! :)

Muuten vapaa-aikanani, pyrin olemaan paljon kavereiden kanssa sekä rentoutumaan. Tykkään bilettää, mutta en silti joka viikonloppu ole vetämässä kaatokännejä baareissa/bileissä. Silloin tällöin tulee juhlittua. Rakastan musiikkia ja musiikkimakuni on perus massa, eli NRJ ja Loop on ihan kivoja radiokanavia. ;D

Pidän muodista, mutta minulla ei ole tietynlaista tyyliä. Välillä pukeudun poikamaisesti ja välillä tyttömäisesti, sekä yhdistelen eri vaatekappaleita siten, miltä silloinkin tuntuu. Shoppailu on aivan mahtavaa ja minusta on kehittynyt aikamoinen nettishoppailija... Ebaysta tulee tilattua vähänväliä tavaroita puhelinkuorista vaatteisiin.

Muuta kirjoitettavaa en itsestäni keksi, mutta eiköhän tietyt asiat selviä postauksien sivussa. Tervetuloa seuraamaan blogiani! :)