3. marraskuuta 2014

Halloween party

Perjantaina koitti se päivä, kun pitkään suunnitteilla olleet halloween kekkerit tuli vietettyä. Oli kyllä mahtava ilta! Eli järjestin kavereilleni halloween bileet, koska moni on sanonut ikävöivänsä kotibileitä ja pienellä teemalla bileet kuin bileet on aina hauskemmat. Pelattiin juomapelejä, syötiin, tanssittiin ja käytiin loppuillasta jopa paikallisessa baarissa, minkä jälkeen porukka alkoi vähän väsähtää. Kaikenkaikkiaan hauskaa oli ja siltä se lauantaina myös tuntuikin... Tässä kuvia illasta! B1 B2 B3 B4 B5 B6 B8 Halloween 2014 B9 B11

22. lokakuuta 2014

Current favourites II

Oon aiemmin tehnyt samanlaisen postauksen ja siihen pääsee TÄSTÄ.

B1

Aattelin eka, että tää Babylips homma on ihan humpuukkia. Toisin kuitenkin kävi, kun päätin tätä tuotetta kokeilla. Nyt multa löytyy nämä neljä ja varsinkin tuo vaaleansinisen ja oranssin väriset putelit on ollut kovassa käytössä.

B2

Ebaysta tilattu kello on melkein jokapäivä ranteessa ja toisessä kädessä usein on myös tuo Gina tricotista ostettu rannekoru.

B3

Yleensä kyllästyn kaikkeen aika helposti mm. eri ruokiin/juomiin, mutta tässä on poikkeus. Tää on vaan niin hyvää!

14. lokakuuta 2014

Boyish

Pictures55-003 B5 Pictures55-002 Tällästä asua oli eilen päällä. Kävin Tampereella Radiokirppiksellä, josta lähti hyvin vähäinen, mutta kiva saalis! Kirpparikierroksen jälkeen menin auttamaan kaveriani tapettien poistossa ja sitä ennen otettiin nämä kuvat. Ei muuten oo hääviä hommaa tuo tapettien pois repiminen.. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla Blogilla on uusi osoite, joten piti lisätä uudestaan tuo Bloglovin linkki!

12. lokakuuta 2014

The beauty of autumn

Syksyllä usein alkaa masentaa kylmä, sateinen sää ja harmaus, kuitenkin hetken saa nauttia syksyn kauneista väreistä. Luonto on täynnä ruskan värejä, punaista, oranssia, keltaista sekä myös sitä ruskeaa. Tykkään käydä kuvaamassa ihan muutenvaan luontoa, varsinkin niitä tietyn vuodenajan piirteitä. Tässä muutama otos tältä syksyltä sekä aiemmilta vuosilta. B7 B6 B4 B5 B9 B8